En kyllä muista näin surkeata kevättä. Toukokuun ensimmäinen viikko ja lämpöä päivällä 5-6 astetta ja yöt pakkasella. Päivisin on ollut hyvin pilvistä, joten ei todellakaan tunnu keväältä. Ensi viikolle luvataan jopa 13 astetta, hurraa😄
|
Tästä se taas alkaa, nimittäin kasvatuskausi kasvihuoneessa. Ensin on tyhjää ja autiota, kun olen siivonnut ja pessyt kasvihuoneen ja lisännyt multaa laatikoihin. Sitten alkaa tomaatintaimien siirto sisältä kasvihuoneeseen. Kevät on ollut todella kylmä ja olen kuumeisesti odottanut sopivaa aikaa siirrolle. Nyt olen istuttanut muutamia tomaatin taimia ja seurannut miten niiden käy. Kasvihuoneessa on pieni patteri, mutta eihän se paljoa lämmitä. En kyllä muista näin surkeata kevättä. Toukokuun ensimmäinen viikko ja lämpöä päivällä 5-6 astetta ja yöt pakkasella. Päivisin on ollut hyvin pilvistä, joten ei todellakaan tunnu keväältä. Ensi viikolle luvataan jopa 13 astetta, hurraa😄 Nyt on tomaatintaimet istutettu kasvihuoneeseen. Toivottavasti kestävät tämän kylmyydeen. Laitoin hallaharsoja suojaksi kylmältä vedolta. Välillä naurattaa nämä minun näpertämiset, mutta kivaa puuhaa. Toivottavasti tulee satoa tämän kaiken jälkeen.
0 Comments
Leave a Reply. |
Viivi 60+Kirjoitan blogiini asioista, joita näen, koen ja joista pidän. Arkisto
April 2026
Aiheet
All
|
RSS Feed