Pidin näyttelystä, sen rauhallisesta, seesteisestä ilmapiiristä ja värikokonaisuuksista. Näyttelyssä pyörii TV-ruudulla filmi Anu Pentikistä ja siitä kun hän valmistaa näitä taideteoksia juuri tähän näyttelyyn. Siinä tulee hyvin esille pohjoinen ympäristö, jossa Anu luo taidettaan.
Taidehallissa on upea näyttely, Anu Pentik Kolme tilaa. Ajattelin, että siellä on Pentikin ihania astioita, mutta eipä ollutkaan. Anu Pentik oli tehnyt juuri Taidehallin näyttelyä varten kolme kokonaisuutta, joihin hän oli käyttänyt yli 5 000 kiloa savea. Jokaisessa Taidehallin isossa salissa on oma maailma; korkea taivas, kivinen maa ja värikäs paratiisi. Minun suosikkini oli värikäs paratiisi, jossa oli noin metrin korkuisia, upeita, värikkäitä kukkia. Suuria, kauniisti muotoiltuja, värikylläisiä kukkia. Ajattelin heti, että tällaiset kukat sopisivat hyvin johonkin suureen tilaan, esimerkiksi jonkin yrityksen aulaan. Jokainen ohikulkija tulisi hyvälle mielelle. Kivinen maa-tilassa oli valtava määrä savesta valmistettuja kiviä. Niissäkin värit olivat aivan ihanat. Kivistä aivan huokui pohjoisen suomen luonnon karuus ja voima. Upeata, että jollain on taito tuoda keskelle Helsinkiä tällainen kokemus. Kaikki kukkaset ja kivet olivat myytävänä. Korkea taivas-tilassa on sohva, jolla nuori mies istuu ja somettaa. Takana seinällä on valkoisia, suuria siipiä ja katosta roikkuu valkoisia pilviä, joissa on tuhansia pieniä keramiikkapalasia pujotettuna teräslankaan. Tila on kirkas ja avara, ikään kuin taivas. Nuori mies ei kyllä koe sitä, sillä hän on aivan omassa maailmassaan, sometaivaassa.
Pidin näyttelystä, sen rauhallisesta, seesteisestä ilmapiiristä ja värikokonaisuuksista. Näyttelyssä pyörii TV-ruudulla filmi Anu Pentikistä ja siitä kun hän valmistaa näitä taideteoksia juuri tähän näyttelyyn. Siinä tulee hyvin esille pohjoinen ympäristö, jossa Anu luo taidettaan.
0 Comments
Leave a Reply. |
Viivi 60+Kirjoitan blogiini asioista, joita näen, koen ja joista pidän. Arkisto
April 2024
Aiheet
All
|