Aluksi hoitaja laittoi neuloja jalkapöytään ja peukalon tyveen ja sitten hän alkoi varsinaisen kyselyn vaivoistani. Pikkuhiljaa hän lisäsi neuloja jalkoihin, käsiin ja korvalahteen. Neulojen laittaminen ei tuntunut juuri ollenkaan, vain pienen pieni nipistys. Välillä hän pyöritteli neuloja, joku neuloista aiheutti pienen kivun, mutta pääasiassa se ei tuntunut miltään. Aluksi olin selälläni, loppuajan mahallani.
Oltuani jonkin aikaa mahallani, hoitaja kysyi saisiko hän kupata minua. Annettuani luvan, hän kertoi mitä kuppaaminen käytännössä on ja mitä hyötyä siitä olisi minulle. Kohta selässäni oli useita kuppauskuppeja. Se tuntui siltä, kuin selässä olisi ollut imukuppeja. Kun hoitaja poisti kuppeja, totesi hän parin kupin kohdalla, että onpas kylmää ja kosteata. Näistä kohdista hän päätteli, että minulla on ongelmia pernan kanssa. Hän suositteli välttämään kylmiä ruokia, juomia ja vetoa. Mielenkiintoista!
Vielä lopuksi hän laittoi korvaan pieniä siemeniä, jotka jäivät sinne seuraavaan hoitoon asti. Varasin seuraavan hoidon neljän päivän kuluttua. Niska on ollut paljon parempi nyt pari päivää.
Kokemus oli niin positiivinen, että aion tutustua kiinalaiseen lääketieteeseen hieman tarkemmin. Hoitaja oli erittäin hyvä ja asiantunteva, mikä hienointa, hän oli selvästi hyvin innostunut alastaan.