Liikenne oli aivan kaaoksessa. Moni oli vaihtanut jo kesärenkaat ja kolareita ja ojaan ajoja oli jokapuolella. Ratikat seisahtuivat puoleksi päiväksi Helsinlgissä, junilla oli ongelmia, samoin lentoliikenne takkuili. Onneksi ei tarvinnut poistua kotoa!
Kaamea takatalvi iski huhtikuun lopussa. Kahtenna päivänä satoi 25 cm lunta täällä pääkaupunkiseudulla. Näky oli aivan uskomaton. Kaunista, mutta ei kuulu tähän vuodenaikaan.
Liikenne oli aivan kaaoksessa. Moni oli vaihtanut jo kesärenkaat ja kolareita ja ojaan ajoja oli jokapuolella. Ratikat seisahtuivat puoleksi päiväksi Helsinlgissä, junilla oli ongelmia, samoin lentoliikenne takkuili. Onneksi ei tarvinnut poistua kotoa!
0 Comments
Kylvin paprikan ja chilin siemenet helmikuussa, isojen tomaattien siemenet maaliskuussa ja kirsikkatomaatit huhtikuussa. Nyt on hienoa seurata taimien kasvua ja kehitystä. Tosin taimia on niin paljon, että tulee jo tilanpuute, mutta kohtahan ne saa jo siirettyä kasvihuoneeseen.
Viime vuonna siirsin taimet kasvihuoneeseen huhtikuun lopulla, mutta nyt vaikuttaa siltä että siirrän vasta toukokuussa. Lunta on satanut parina päivänä, niin että maa on valkoisena, eikä lämmintä ole vielä luvassakaan. Tämä talvi on ollur super pitkä. Lumi tuli pysyvästi maahan jo marraskuussa ja loppua ei näy. Odotan kuumeisesti pääsyä puutarhatöihin. Odottavan aika tuntuu todella pitkältä. Hulvattoman hauska näytelmä Helsingin kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä. Se kertoo näyttelijöille tarkoitetusta vanhaikodista, jossa neljä eläkkeellä olevaa näyttelijää muistelee menneitä. Heille on sattunut monenlaista kommellusta uran aikana ja niitä muistellessa, laulaen ja esittäen, vasta hauskaa onkin. He laulavat vanhoja tuttuja biisejä ja tanssivat upeasti vaikka jalat on kankeat ja tönköt. Siinä sitten sattuu ja tapahtuu kaikenlaista kommellusta ja yllättäviä käänteitä.
Nauroin niin, että vedet valuivat silmistä. Näytelmästä jäi ihanan kepeä ja hyväntuulinen olo. Mahtavaa, kun saa joskus nauraa oikein kunnmolla. Näyttelijöistä tuttuja oli Pertti Koivula, Juha Jokela ja Vuokko Hovatta. Pianistina toimi Tuomas Kesälä. Ihanaa, aurinko paistaa! Se sai minut taas miettimään aurinkosuojausta kasvoille. Olen paljon ulkona, joten käytän kasvovoiteita joissa on suojakerroin eli SPF. Niin ihana kun se aurinko on, on sillä myös omat hailttavaikutukset. Etenkin näin ikääntyvälle iholle tulee helposti maksaläiskiä ja ne tummenevat heti auringon vaikutuksesta. Minulla on ikävä maksaläiskä kulmakarvojen alapäässä ja se on jo selvästi tummunut. Iän myötä iho ohenee ja veltostuu ja juuri näitä asioita auringon UV-säteet lisäävät.
Tällä hetkellä käytän joko Sensain kasvoaurinkovoidetta, jonka suojakerroin on 30 tai Cliniquen smart päivävoidetta SPF 15 ja sen päälle Cliniquen moisture surge sävyttävää päivävoidetta, jonka SPF on 25. Näillä tuotteilla saan hyvän suojan iholleni. Cliniquen smart päivävoiteesta on tullut nyt myös uutuus voide, jossa on suojakerroin 30. Sain siitä näytepussin kokeiluun. Sen on hieman täyteläilsempi, kuin SPF 15 voide, mutta se levittyi mukavasti. Voiteet ovat yleensä aina täyteläisempiä, kun niissä on iso suojakerroin. Tuo Sensain voide on siitä ihana, että se on kevyt ja hyvin levittyvä. |
Viivi 60+Kirjoitan blogiini asioista, joita näen, koen ja joista pidän. Arkisto
February 2025
Aiheet
All
|