Olimme viikon Vuokatin Katinkullassa ja kävimme Vuokatinvaaralla ihastelemassa maisemia ja lenkkeilemässä hienossa maastossa. Reitillä oli paljon ihasteltavaa ja itse polku ja pitkospuut olivat hienot. Polun varrella oli myös taukopaikka lammen rannalla. Ensi kerralla pitää ottaa eväät mukaan.
0 Comments
Kävimme Järvenpäässä asioilla lastenlasten kanssa ja päätimme poiketa kotimatkalla museoon. Kerroin matkalla lapsille mikä museo on ja että siellä ei saa koskea mihinkään. Se herätti heti kovasti kysymyksiä. Saako seinään koskea, entä lattiaan ym. Kerroin lapsille, että tässä museossa on leikkihuone yläkerrassa. Taas tuli paljon kysymyksiä. Minkälainen leikkipaikka, onko se leikkimaa, onko siellä kiipeilypaikka ja liukumäki. Ensin tutustuimme Ahola-museoon, joka on Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeltin koti Tuusulajärven rannalla. Alakerrassa on perusnäyttely, jossa lasten mielestä kiinnostavinta oli tabletti, jolta voi katsella tietoa Juhani Ahon tuotannosta. Vitriineissä oli myös kiinnostavia esineitä, joista keskustelimme. Yläkerrassa oli Vennyn näyttely ja se odotettu leikkihuone. Se oli lasten mielestä kiva paikka. Siellä oli esimerkiksi kasvimaa, jossa kasvoi nauriita, porkkanoita ja punajuuria. Juurekset saattoi kerätä pois ja sitten istuttaa uudestaan. Samoin omenapuista sai kerätä omenoita koriin ja laittaa ne takaisin. Lelut oli puisia tai kankaisia, ei muovia, kuten museoon kuuluukin. Lupasin lapsille jäätelöt museon jälkeen, mutta koska Aholassa ei ollut jäätelöä siirryimme tien toiselle puolelle Ainolaan. Siellä oli kahvila, tosin ei enää jäätelöä, mutta saimme tuoretta pullaa. Kysyin lapsilta, että haluavatko vielä toiseenkin museoon ja vastaus oli innostunut, joten tutusruimme vielä Ainolaan.
Ainola on säveltäjä Jean Sibeliuksen kotimuseo. Pihalla kukki vielä paljon kukkia, joista valtavat daaliat olivat upeita. Sisälle tullessa opas ojensi lapsille laput, joissa oli kuvia museon esineistä. Lapset etsivät ko. esineitä innokkaasti ja riemuitsivat aina kohteen löydettyään. Suurta ihmetystä aiheutti valtava flyygeli olohuoneessa ja harmitti ettei päässyt soittamaan sitä. Oli kiva kokemus liikua lasten kanssa museoissa, mutta ei siinä itse pysty paljoa näyttelyyn keskittymään, kun on 3- ja 5-vuotias vahdittavana. Lasten milestä oli kivaa ja se oli pääasia! |
Viivi 60+Kirjoitan blogiini asioista, joita näen, koen ja joista pidän. Arkisto
October 2024
Aiheet
All
|
Aikuisen naisen
kauneus- ja lifestyleblogi
Juttuja ja kuvia aikuisen naisen kauneustuotteista, kauniista elämästä ja luonnosta.