Aikuisen naisen kauneus- ja lifestyleblogi
  • Blogi
  • Home

Aikuisen naisen
 kauneus- ja lifestyleblogi

Juttuja ja kuvia aikuisen naisen kauneustuotteista, kauniista elämästä ja luonnosta.

Viesti ylläpitäjälle

Joulu

31/12/2015

0 Comments

 
Picture
Joulu on taas vietetty ja hyvä niin. Odotan aina Joulua kovasti, mutta sitten olen hyvin tyytyväinen kun se on ohi. Ennen Joulua töissä on todella kiirettä ja kaupan alalla kiire vain kiihtyy kohti Joulua. Siinä sivussa sitten yrittää ostaa lahjat ja valmistella kodin Joulua. Huh huh! Olen aina valmistanut jouluruuat itse ja siitä perinteestä en ole vieläkään luopunut, vaikka stressiähän sekin lisää. Onneksi tyttäreni on suurena apuna Joulun valmisteluissa.
Picture
Jouluaattona valmistin kinkun, mutta perinteistä poiketen tapaninpäivänä valmistimme kalkkunan. Kalkkunareseptejä löytyy netistä valtavasti ja kaikissa on uunin lämpötila ja valmistusaika erilaiset. Otin kalkkunan sulamaan jääkaappiin kolme päivää aikaisemmin. Kun sitten neljännen päivän aamuna otin sen jääkaapista, oli se vielä hieman jäinen, mutta päivällä se oli jotakuinkin sulanut. Pakkasimme kalkkunan vatsaan hedelmiä, maustoimme sen ja sitten uuniin 140 asteeseen noin neljä tuntia paistopussissa. Tämän jälkeen kalkkuna oli niin kypsä, että luut irtosivat vetämällä. Liha oli hieman kuivakkaa, joten oletan että uunin lämpötila olisi saanut olla alhaisempi. Hyvää se kuitenkin oli kastikkeen kera.
Picture
Syksy ja joulukuu ovat olleet niin lämpimät, että minun kesän amppelikukka oli vielä Jouluna kukassa. Jossain vaiheessa syksyä kukka oli autotallissa viikon verran yöpakkasia piilossa. Muuten kukka on roikkunut paikallaan koko syksyn. Nyt sitten heti Joulun jälkeen tuli pakkaset ja kukka paleltui. Koskaan ennen en ole saanut kesäkukkaa säilymään Jouluun asti. Syksy on ollut hyvin lämmin ja lunta ei juurikaan ole ollut.
Hyvää Uutta Vuotta!
0 Comments

Mamma Mia!

17/12/2015

0 Comments

 
Picture
Aivan mahtava elämys! Tanssia, musiikkia, laulua, iloa, rakkautta ja hyvää mieltä. Siinä päällimmäiset fiilikset Mamma Mia-esityksestä. Ruotsalaisen teatterin Mamma Mia!-musikaali perustuu ABBA:n 22 klassikkoon.

Olimme katsomassa Mamma Miaa kolmessa polvessa, mukana oli appivanhemmat sekä aikuiset lapset. Kaikki pitivät esityksestä. Olen nähnyt Mamma Mian elokuvana ja se on upea. Ne maisemat ja pieni idyllinen kylä, romanttinen tarina yhdistettynä musiikkiin ja tanssiin lumosivat minut. Mennessäni Ruotsalaisen teatterin Mamma Mia-esitykseen ajattelin, että se ei voi olla kovinkaan ihmeellinen pienellä näyttämöllä, kun muistelin elokuvaa. Mutta yllätyin positiivisesti! Ruotsalaisen teatterin esitys oli mahtava. Esitys oli vauhdikas, värikäs ja mukaansa tempaavaa. Olisin halunnut lähteä mukaan tanssimaan näyttämölle.

Täydet pisteet Ruotsalaisen teatterin ohjaajalle, näyttelijöille ja orkesterille. Näyttelijät olivat suurimmaksi osaksi vieraita, mutta näyttelivät ja lauloivat erinomaisesti. Tanssiryhmä oli myös loistava. Ruotsalainen teatteri on sisältä hyvin kaunis ja koristeellinen. Se peruskorjattiin vuonna 2011. Ilta oli kaikin puolin erinomainen!
0 Comments

Tallinnan joulutori

9/12/2015

0 Comments

 
Picture
Varasimme Tallinnan matkan ja paikoituksen autolle laivaan Viking linen laivalle. Lähdimme kotoa ajoissa, mutta Mannerheimintiellä oli ensin kolari, sitten auto rikki keskellä kaistaa ja sitten vielä tietyökuorma-auto toisella kaistalla. Kolme kertaa kaikki autot siirtyivät yhdelle kaistalle. Se tiesi todella hidasta liikkumista ja me tuskailimme ehtimistämme.  Olimme satamassa viime hetkellä ja pääsimme viimeisenä laivaan. Vähältä piti!
Tallinnaan päästyämme nautimme olosta kiireettömästi ensi Viru-keskuksessa ja sitten Vanhassa kaupungissa Joulutorilla.Tallinnan Joulutori oli taas tunnelmallinen ja kaunis. Sää suosi meitä, sillä koko päivään ei satanut yhtään. Viime viikot ovat olleet hyvin sateisia ja tuulisia, mutta meidän reissupäivänä merikin oli aika rauhallinen.
Picture
Joulutorilla oli paljon monenlaista myytävää; joulukoristeita, villasukkia ja -pipoja, karvahattuja, takorautaisia esineitä, kynttilöitä ja glögiä. Kaunista katseltavaa oli runsaasti ja tunnelmallinen musiikki soi taustalla.  Silmiin pisti tänä Jouluna erityisesti viitat. Monessa kojussa oli esillä erikokoisia ja mallisia viittoja, joissa monissa oli tupsut nurkissa.  Torilla kävellessä ja katsellessa oli mukava siemailla lämmintä glögiä.
Picture
Joulutorille mennessä kävimme kahvilla ja leivoksilla torin laidalla olevassa kahvilassa. Leivokset olivat herkulliset!
Picture
Viru-keskukselta vanhaan kaupunkiin johtava katu oli revitty kokonaan auki. Vain sen oikeata reunaa pääsi kävelemään. Ihanat kukkakioskit olivat toisella reunalla, mutta siellä oli hyvin hiljaista.
Palatessamme laivalle, huomasimme lipuntarkastuksessa, että meillä on vain yksi matkalippu. Säikähdys ja hämmennys oli aikamoinen, kun mietimme mitä nyt tehdään. Asia selvisi Vikingin lipputoimistossa helposti. Saimme uuden lipun ja pääsimme laivaan. Ensin meinasimme lähtiessä myöhästyä laivasta ja sitten  palatessa ei löydy lippua. Huh huh!
Tämän kaiken jälkeen istuimme koko paluu matkan a la carte-ravintolassa ja söimme kaikessa rauhassa kolme ruokalajia. Ihania ruokia!
0 Comments

Lumene suosikit

2/12/2015

0 Comments

 
Picture
 Minun tämän hetken Lumene suosikkituotteita ovat meikkivoide, kynsilakka ja rajausväri sekä ihonhoitotuotteissa Complete Rewind Uudistava tehoöljy. Lumene on suomalainen kosmetiikkasarja ja tuotteissa käytetään suomalaisia raaka-aineita, esimerkiksi marjojen siemenöljyjä. Arvostan suuresti näitä puhtaita suomalaisia raaka-aineita. Ihana ajatella, että niitä marjoja joita kerään metsästä, niitä käytetään myös ihonhoitotuotteissa. Nämä raaka-aineet ovat kasvaneet puhtaassa ilmastossa, suomen kesän auringon vaikutuksessa.

Nude Perfection Fluid Foundation-meikkivoide on ihanan kevyt, mutta se peittää ja tasoittaa sopivasti minun kirjavaa ihoa. Se levittyy helposti ja on hyvin luonnollisen näköinen ja tuntuinen.
Toinen Lumene-tuote, joka minulla on päivittäisessä käytössä tällä hetkellä on Miracle eyeliner. Se on silmänrajaustussi, jossa on hyvin kapea ja tarkka kärki. Sillä saa tehtyä helposti rajauksen ripsirajaan. Parasta siinä on se, että se pysyy koko päivän erittäin hyvin. Kun ammulla töpötän sillä rajauksen ripsien juureen, niin tiedän, että se pysyy siistinä iltaan asti.
Lumene kynsilakka on myös suosikkini. Niistä löytyy runsaasti värejä, ihania hilelakkoja ja erilaisen pinnan antavia erikoislakkoja. Lumenelle tulee kausilakkoja, jotka ovat myynnissä vain tietyn ajan, esimerkiksi syksyn trendivärit.

Talvituotteena minulla on käytössä Lumenen Complete Rewind Uudistava Tehoöljy. Se pelastaa ihoni talven kuivuudelta. Öljy on ihana levittää illalla puhtaille kasvoille. Se imeytyy hyvin, ei jätä ihoa öljyiseksi, mutta ravitsee hyvin. Sen jälkeen levitän vielä silmänympärysvoiteen ja yövoiteen. Pelkällä yövoiteella en pärjäisi mitenkään.




0 Comments
    Picture

    Viivi 60+

    Kirjoitan blogiini asioista, joita näen, koen ja joista pidän.
    Työskentelin aikaisemmin kosmetiikka-alalla, joten kirjoitan joskus kosmetiikasta, ihonhoidosta ja tuoksuista. Sen lisäksi kirjoitan eläkeläisen elämästä, kulttuurista, muodista, matkailusta, mökkeilystä ja koirastamme.

    [email protected]

    Arkisto

    April 2026
    March 2026
    February 2026
    January 2026
    December 2025
    November 2025
    October 2025
    September 2025
    August 2025
    July 2025
    May 2025
    April 2025
    March 2025
    February 2025
    January 2025
    December 2024
    November 2024
    October 2024
    August 2024
    July 2024
    June 2024
    May 2024
    April 2024
    March 2024
    February 2024
    January 2024
    December 2023
    November 2023
    October 2023
    September 2023
    August 2023
    July 2023
    June 2023
    May 2023
    April 2023
    February 2023
    December 2022
    October 2022
    September 2022
    August 2022
    July 2022
    March 2022
    December 2021
    November 2021
    July 2021
    December 2020
    October 2020
    September 2020
    June 2020
    April 2020
    March 2020
    February 2020
    November 2019
    October 2019
    July 2019
    April 2019
    February 2019
    December 2018
    November 2018
    October 2018
    September 2018
    August 2018
    July 2018
    June 2018
    March 2018
    January 2018
    November 2017
    October 2017
    September 2017
    August 2017
    July 2017
    June 2017
    May 2017
    April 2017
    March 2017
    February 2017
    January 2017
    December 2016
    October 2016
    September 2016
    August 2016
    July 2016
    June 2016
    May 2016
    April 2016
    March 2016
    February 2016
    January 2016
    December 2015
    November 2015
    October 2015
    September 2015
    August 2015
    July 2015
    June 2015
    May 2015
    April 2015
    March 2015
    February 2015
    January 2015
    December 2014
    November 2014
    October 2014
    September 2014
    August 2014
    July 2014
    June 2014
    May 2014
    April 2014
    March 2014
    February 2014
    January 2014
    December 2013
    November 2013
    October 2013
    September 2013

    Aiheet

    All
    Kosmetiikka
    Kuvia
    Matkat
    Muoti
    Terveys
    Vapaa Aika
    Vapaa-aika

    RSS Feed

Powered by Create your own unique website with customizable templates.