Aikuisen naisen kauneus- ja lifestyleblogi
  • Blogi
  • Home

Aikuisen naisen
 kauneus- ja lifestyleblogi

Juttuja ja kuvia aikuisen naisen kauneustuotteista, kauniista elämästä ja luonnosta.

Viesti ylläpitäjälle

Kulmakarvat

28/9/2016

0 Comments

 
Picture
Viime vuosina kulmakarvat ovat tuuhentuneet ja voimistuneet. Kulmakarvat pitää nyt olla leveät. Pitkään oli muodissa melko ohuet kulmakarvat ja kun niitä on nypitty vuosikymmenet ohuiksi, niin nyt ne sitten ovat ohuet. Myös ikääntyminen tekee muutoksia kulmiin; karva ohenee, harvenee, harmaantuu ja kulmat laskeutuvat. Ilme näyttää helposti väsähtäneeltä, kulahtaneelta ja suttuiselta. Kulmakarvojen meikkaaminen kannattaa, koska oikein meikatut kulmakarvat kohottavat kasvoja ja antavat ilmettä.

Onneksi kosmetiikasta löytyy paljon apuvälineitä tähän ongelmaan. Kulmakynä on ollut markkinoilla kautta aikojen, mutta nyt niitäkin on tullut sekä ohuempia, että paksumpia. Kynien koostumus vaihtelee suuresti. Uusista kynistä löytyy esimerkiksi hieman vahamainen, paksu kynä, jolla saa helposti levitettyä värin ja vahamaisuus pitää karvat järjestyksessä. Tällainen kynä löytyy esimerkiksi Diorilta, Diorshow Brow chalk.

​Kulmakarvapaletit ovat näppäriä. Niissä on useampi väri, jolloin värejä voi sekoittaa. Lumenen Long-wear eyebrow powder-paletissa on kaksi väriä ja hyvä sivellin. Diorin All-in-brow 3D-paletissa on kaksi väriä ja kolmantena vahamainen vaalea väri, joka kiinnittää värin ja kolme sivellintä.

​Kulmakarvojen kestovärjäyksellä saa värin muutamaksi viikoksi, mutta silloinkin on hyvä täyttää ja jatkaa kulmakarvoja kynällä tai puuterimaisella värillä. Kulmien kestopigmentoinnilla väri pysyy useamman vuoden ja sitä ei tarvitse täyttää eikä korjata. Se on helpoin ja vaivattomin vaihtoehto kulmien värjäämiseen.
0 Comments

Eero Aarnion näyttely

22/9/2016

0 Comments

 
Picture
Designmuseossa on laaja näyttely Eero Aarnion suunnittelemia sisustustuotteita. Eero Aarnio on 83-vuotias muotoilija, joka on suunnitellut runsaasti muovisia huonekaluja. Tunnetuin niistä on kuvassa oleva pallotuoli, jonka Eero Aarnio suunnitteli jo 1960-luvulla. Monet hänen suunnittelemat 60-80 -luvun huonekaluista ja sisustustuotteista ovat hyvin voimakkaan värisiä, niin kuin siihen aikaan sisustuksessa käytettiinkin. Näyttelyssä oli mukava kierrellä ja katsella, monista esineistä tuli nuoruus ja lapsuus mieleen.
Picture
Design museossa oli myös Suomalaisen muotoilun näyttely, jossa oli esillä Suomen taideteollisuuden historiaa 1800-luvun lopulta tähän päivään. Siellä niitä ihania lapsuusmuistoja tuli vielä enemmän ja vahvemmin. Sieltä löytyi esimerkiksi meidän muovimukit, jotka olivat meillä käytössä asuntovaunussa 70-luvulla.
Picture
Picture
0 Comments

Michael Kors Wonderlust

15/9/2016

0 Comments

 
Picture
Amerikkalainen muotisuunnittelija Michael Kors on hyvin tunnettu käsilaukuistaan, mutta hän suunnittelee myös kosmetiikkaa ja tuoksuja. Suomessa Michael Korsin tuoksut ovat olleet myynnissä muutaman vuoden ja juuri nyt on tullut myyntiin uusi tuoksu.  Uutuustuoksu naisille on nimeltään Wonderlust. Tuoksu on aivan ihana, vangitseva ja sensuelli.    
Wonderlust luokitellaan itämaiseksi kukkaistuoksuksi. Siinä on ihanasti makeutta, kukkia ja mausteita.
Kokonaisuus on juuri minun tuoksuni. Ihana!

​Michael Kors kuvailee tuoksua osuvasti. Ylelliset kukat sekoitettuna herkullisen mausteisiin ja lämpimiin tuoksuihin. Silkkinen mantelimaito käsi kädessä mausteisen kukkaisen Dianthuksen kanssa ja eksoottinen viimeistely Sri Lankan Benzoin-hartsia ja santelipuuta.
0 Comments

Taidenäyttely Hietsussa

9/9/2016

0 Comments

 
Picture
Piipahdin Hietsun uimarannan tuntumassa, Hietsun paviljongissa, taidenäyttelyssä. Näytteillä oli teoksia kuudelta taiteilijalta; Auli Rantala, Cecilia Rosenlew, Eeva Sjöberg, Sinikka Paulasuo, Peter Valve ja Hilkka Örn.  Näyttelyn nimi oli Ilolla ja tunteella. Se oli erittäin hyvä nimi, sillä näyttelystä tuli iloinen, hyvä fiilis. Paikalla oli yksi taiteilijoista Sinikka Paulasuo, joka kertoi omista töistään. Hän oli tehnyt näyttelyn upeat grafiikkatyöt.
Picture
Hietsun paviljonki on hyvä paikka taidenäyttelylle, silla sinne tulee runsaasti luonnonvaloa ja maisemat ikkunoista ovat kauniit. Näyttely on pieni, sinne voi piipahtaa ihan pikaisesti, mutta taiteellinen anti on runsas.
Picture
Picture
Picture
0 Comments

Estee Lauder Advanced Night Repair Ampoules

4/9/2016

0 Comments

 
Picture
Ihana uutuus Lauderilta, nimittäin ampullit. Apua ärtyneelle, stressaantuneelle ja väsähtäneelle iholle. Ampullit sisältävät  aktiivisia öljyjä, jotka vahvistavat ja rauhoittavat ihoa sekä vähentävät punoitusta ja kuivuutta.

Ampulli levitetään illalla puhtaille kasvoille kahden viikon ajan, siis yksi ampulli joka ilta ja sen jälkeen levitetään yövoide. Ampulli on helppo avata pyörittämällä sen yläpäästä. Tällainen muoviampulli on helpompi käyttää kuin lasinen. Ampullista tulee juuri sopiva määrä öljyjä ja se levittyy ihanasti iholle. Näin kesän jälkeen tuntui todella hyvältä käyttää öljyampullit. Itse olen ihastunut muutenkin näihin uusiin kasvoöljyihin ja nämä Lauderin Advanced Night Repair ampullit ovat erittäin helppokäyttöiset.

Nyt syksyn aluksi on hyvä aika ampullikuurille ja sitten talvipakkasten aikaan uusiksi. Ampullit sopivat kaiken ikäisille ja erityisesti kuivalle ja pintakuivalle iholle. Siis lähes kaikille talviaikaan, koska meidän pakkasaika on iholle todella rankkaa.
0 Comments
    Picture

    Viivi 60+

    Kirjoitan blogiini asioista, joita näen, koen ja joista pidän.
    Työskentelin aikaisemmin kosmetiikka-alalla, joten kirjoitan joskus kosmetiikasta, ihonhoidosta ja tuoksuista. Sen lisäksi kirjoitan eläkeläisen elämästä, kulttuurista, muodista, matkailusta, mökkeilystä ja koirastamme.

    [email protected]

    Arkisto

    May 2025
    April 2025
    March 2025
    February 2025
    January 2025
    December 2024
    November 2024
    October 2024
    August 2024
    July 2024
    June 2024
    May 2024
    April 2024
    March 2024
    February 2024
    January 2024
    December 2023
    November 2023
    October 2023
    September 2023
    August 2023
    July 2023
    June 2023
    May 2023
    April 2023
    February 2023
    December 2022
    October 2022
    September 2022
    August 2022
    July 2022
    March 2022
    December 2021
    November 2021
    July 2021
    December 2020
    October 2020
    September 2020
    June 2020
    April 2020
    March 2020
    February 2020
    November 2019
    October 2019
    July 2019
    April 2019
    February 2019
    December 2018
    November 2018
    October 2018
    September 2018
    August 2018
    July 2018
    June 2018
    March 2018
    January 2018
    November 2017
    October 2017
    September 2017
    August 2017
    July 2017
    June 2017
    May 2017
    April 2017
    March 2017
    February 2017
    January 2017
    December 2016
    October 2016
    September 2016
    August 2016
    July 2016
    June 2016
    May 2016
    April 2016
    March 2016
    February 2016
    January 2016
    December 2015
    November 2015
    October 2015
    September 2015
    August 2015
    July 2015
    June 2015
    May 2015
    April 2015
    March 2015
    February 2015
    January 2015
    December 2014
    November 2014
    October 2014
    September 2014
    August 2014
    July 2014
    June 2014
    May 2014
    April 2014
    March 2014
    February 2014
    January 2014
    December 2013
    November 2013
    October 2013
    September 2013

    Aiheet

    All
    Kosmetiikka
    Kuvia
    Matkat
    Muoti
    Terveys
    Vapaa Aika
    Vapaa-aika

    RSS Feed

Powered by Create your own unique website with customizable templates.