Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi kirjoittanut tätä blogia. Tänä korona-aikana ei oikein ole ollut mitään kirjoitettavaa, kun kaikki museot, näyttelyt, teatterit ym. ovat olleet kiinni. Myöskään kosmetiikka-alan töitä ei ole ollut, joten en ole päässyt tutustumaan uutuuksiin. Nyt ovat näyttelyt ja museot auki ja elämä jatkuu taas. Ihanaa, tosin koronatartunnat ovat olleet taas kovasti lisääntymässä, joten eihän sitä tiedän mitä tässä taas on edessä. Saksalaisen Katharina Grossen valtavia, värikkäitä taideteoksia on esillä HAMissa. Teokset ovat hyvin vaikuttavia, koska ne ovat katosta lattiaan ylettyviä, värikkäitä kankaita, joiden päällä saa kävellä. Opas oikein kehotti kävelemään kankaiden päältä ja hän suositteli kävelemään paljain jaloin. Se tuntui aika oudolta, mutta toisaalta oli kiva kokea materiaali ihoa vasten. Kyseiset teokset ovat maalattu paikanpäällä ruiskumaalaamalla paksulle kankaalle, jota on kulunut yli tuhat metriä. Värit leimuavat upeasti suurilla pinnoilla. Osa teoksista on ohuelle silkille painettuja kuvia, joissa värit pääsevät esiin erilailla. Teokset ovat myös valtavan isoja ja värikkäitä. On jotenkin epätodellinen olo, kun näyttelyyn tulee kaupungin hälinästä ja helteestä aivan toisenlaiseen maailmaan.
0 Comments
|
Viivi 60+Kirjoitan blogiini asioista, joita näen, koen ja joista pidän. Arkisto
October 2024
Aiheet
All
|