Päivä tunnelmallisessa Porvoossa on kuin olisi käynyt jossain ulkomailla. Meillä on ollut tapana käydä Tallinnan joulutorilla joulukuussa, mutta nyt kun sinne ei viitsi korona-viruksen vuoksi mennä, kävimme Porvoossa. Vanha Porvoo on aivan ihana sekä kesällä, että joulun alla ja ulkona kävellessä ei tarvinut pelätä korona-virusta. Vanhan Porvoon kadut ovat kapeita nupukivipäällysteisiä ja talot ovat ihania, vanhoja, hyvin hoidettuja puutaloja. Joen rannassa ovat vanhat punaiset ranta-aitat. Shoppailumahdollisuuksia on myös runsaasti. Kaupat ovat pääsääntöisesti pieniä erikoisputiikkeja ja ranvintoloita löytyy myös monenlaista. Todella kiva, pieni museo löytyy Vanhan raatihuoneentorin reunalta, nimittäin Holmin talo. Se on viehättävä 1760-luvun koti, joka on kauniisti sisustettu ja sielläkin oli sen ajan joulukoristeet esillä. Museon opas kertoi meille 1700-luvun joulunvietosta ja esitteli joulukoristeita ja lahjapaketteja. Museossa todella aistii vanhan menneen ajan. Keittiö näytti todella alkeelliselta, mutta astiasto oli hieno.
0 Comments
|
Viivi 60+Kirjoitan blogiini asioista, joita näen, koen ja joista pidän. Arkisto
February 2025
Aiheet
All
|
Aikuisen naisen
kauneus- ja lifestyleblogi
Juttuja ja kuvia aikuisen naisen kauneustuotteista, kauniista elämästä ja luonnosta.