Hyvää Uutta Vuotta!
Joulu on taas vietetty ja hyvä niin. Odotan aina Joulua kovasti, mutta sitten olen hyvin tyytyväinen kun se on ohi. Ennen Joulua töissä on todella kiirettä ja kaupan alalla kiire vain kiihtyy kohti Joulua. Siinä sivussa sitten yrittää ostaa lahjat ja valmistella kodin Joulua. Huh huh! Olen aina valmistanut jouluruuat itse ja siitä perinteestä en ole vieläkään luopunut, vaikka stressiähän sekin lisää. Onneksi tyttäreni on suurena apuna Joulun valmisteluissa. Jouluaattona valmistin kinkun, mutta perinteistä poiketen tapaninpäivänä valmistimme kalkkunan. Kalkkunareseptejä löytyy netistä valtavasti ja kaikissa on uunin lämpötila ja valmistusaika erilaiset. Otin kalkkunan sulamaan jääkaappiin kolme päivää aikaisemmin. Kun sitten neljännen päivän aamuna otin sen jääkaapista, oli se vielä hieman jäinen, mutta päivällä se oli jotakuinkin sulanut. Pakkasimme kalkkunan vatsaan hedelmiä, maustoimme sen ja sitten uuniin 140 asteeseen noin neljä tuntia paistopussissa. Tämän jälkeen kalkkuna oli niin kypsä, että luut irtosivat vetämällä. Liha oli hieman kuivakkaa, joten oletan että uunin lämpötila olisi saanut olla alhaisempi. Hyvää se kuitenkin oli kastikkeen kera. Syksy ja joulukuu ovat olleet niin lämpimät, että minun kesän amppelikukka oli vielä Jouluna kukassa. Jossain vaiheessa syksyä kukka oli autotallissa viikon verran yöpakkasia piilossa. Muuten kukka on roikkunut paikallaan koko syksyn. Nyt sitten heti Joulun jälkeen tuli pakkaset ja kukka paleltui. Koskaan ennen en ole saanut kesäkukkaa säilymään Jouluun asti. Syksy on ollut hyvin lämmin ja lunta ei juurikaan ole ollut.
Hyvää Uutta Vuotta!
0 Comments
Leave a Reply. |
Viivi 60+Kirjoitan blogiini asioista, joita näen, koen ja joista pidän. Arkisto
April 2024
Aiheet
All
|