Jumppaan lähtiessä tuli ongelma pukeutumisesta. Jumppahousuja jalkaa vetäessä, kuului rutinaa kun kuminauha oli aivan haperoa. Kenkiä etsiessä muistin, että ne ovat kovat ja ikävät jalassa. Meinasi siinä vaiheessa jäädä lähtemättä, mutta pääsin onneksi liikkeelle. Odotin vatsa-pakara jumpalta hieman tylsää tuntia, mutta sitä se ei ollut. Ihanaa liikuntaa musiikin mukana. Tästä se taas alkaa!
Koko syksyn olen suunnitellut jumpan aloittamista, mutta aina on löytynyt hyvä syy siirtää aloitus ensi viikkoon. Nyt se sitten alkoi! Tunti vatsa-pakara jumppaa käyty ja olo tuntuu tosi mukavalta. Otin tunnin hyvin kevyesti, koska arvaan sen että lihakset kipeytyvät oudostaan. Selitin ohjaajallekin, että aloitan jumpan muutaman vuoden tauon jälkeen hyvin kevyesti. Tällä iällä on selvästi jo havaittavissa kolotuksia ja nivelvaivoja, joten parempi olla varovainen.
Jumppaan lähtiessä tuli ongelma pukeutumisesta. Jumppahousuja jalkaa vetäessä, kuului rutinaa kun kuminauha oli aivan haperoa. Kenkiä etsiessä muistin, että ne ovat kovat ja ikävät jalassa. Meinasi siinä vaiheessa jäädä lähtemättä, mutta pääsin onneksi liikkeelle. Odotin vatsa-pakara jumpalta hieman tylsää tuntia, mutta sitä se ei ollut. Ihanaa liikuntaa musiikin mukana. Tästä se taas alkaa!
0 Comments
Leave a Reply. |
Viivi 60+Kirjoitan blogiini asioista, joita näen, koen ja joista pidän. Arkisto
April 2024
Aiheet
All
|