Ostin kesällä 2012 Sulkavan torilta kaksi pientä muratin tainta ja istutin ne purkkeihin. Ne viihtyivät hyvin, vaikka kesä oli kylmä ja sateinen. Syksyllä kun keräsin muita jo kuolleita kesäkukkia pois, kukoistivat muratit kauniin vihreinä. Nostin ne saunatupaan, jossa pidetään talvella pientä lämpöä päällä. Kastelin niitä muutaman kerran talven aikana ja ihme ja kumma, ne selvisivät talven yli hengissä. Kevällä ne alkoivat hurjan kasvun, uusia heleän vihreitä lehti pukkasi runsaasti. Myöhemmin keväällä nostin ne ulos ja tässä ne nyt ovat vasemman puoleisessa kuvassa, valtavasti kastaneina. Siirsin ne viikko sitten taas saunatupaan. Saa nähdä miten niiden käy tulevana talvena!
Kesäkukista tulee väkisin mieleen viime kesä. Se oli ihanan lämmin ja pitkä. Lämpimät ilmat alkoivat jo huhtikuun puolella ja toukokuussa oli 9 hellepäivää. Vihreys tuli toukokuussa ja ensimmäiset metsämansikat kypsyivät juhannukseksi. Kesäkuussa oli 17 hellepäivää, heinäkuussa samoin 17 ja elokuussa 9. Varmasti jokaisen lomakauteen mahtui helteitä.
Lomalla oli ihana juoda aamukahvit ulkona kuistilla tai laiturilla, samoin kaikki muut ateriat. Kaiket päivät ulkona puuhastellen, istuskellen tai veneille. Ihanaa loman viettoa.