Olimme matkalla Vietnamissa tammi-helmikuussa, juuri sopivasti näkemässä Vietnamin uuden vuoden. Tänä vuonna uusi vuosi alkoi Vietnamissa 5.2. Kiinalaisen ajanlaskun mukaan uusi vuosi alkaa 21. tammikuuta ja 20. helmikuuta välisenä aikana. Vietnamilaiset kutsuvat juhlaa Tet-juhlaksi, se tarkoittaa uuden alkua. Tet on vuoden tärkein juhla ja siihen valmistaudutaan huolella; siivoamalla, koristelemalla ja laittamalla runsaasti kukkia. Keltainen kukka tuo hyvää onnea tulevalle vuodelle. Kotiin ostetaan myös hedelmäpuita, koska niiden uskotaan turvaavaan tulevan vuoden hyvän sadon ja ruuan. Ennen uutta vuotta näkyi joka puolella Saigonia valmistautuminen juhlaan. Hotellimme edessä olevassa puistossa valmistettiin upeita kukka-asetelmia ja se toimi myös välivarastona kukille. Keltaisia korkeita krysanteemeja oli valtavat määrät. Kukkien hoitajat nukkuivat puistossa, joko pelkällä nurmikolla tai jonkun pahvipalan päällä. Uudeksi vuodeksi Vietnamilaiset matkustavat kotiseudulleen sukulaisten luo. Vierailut sukulaisten ja ystävien luona kuuluvat vanhoihin tapoihin, samoin kuin hyvän ruuan valmistus. Kouluista on pitkä loma vuoden vaihteessa, samoin monet yritykset, ravintolat ja liikkeet ovat suljettuna useita päiviä. Uuden vuoden aattona olimme Phan Thietissä Mui Nen kylässä. Hotellialueelle oli myös tuotu runsaasti kukkia ja koristeita. Keltasta krysanteemia oli sielläkin runsaasti. Hotellimme järjesti upean uudenvuodenjuhlan, johon meidät turistit kutsuttiin. Tarjolla oli niin paljon ruokalajeja, että kaikkia ei mitenkään pystynyt maistamaan. Parasta oli hummeri ja erilaiset kevätkääryleet äyriäissisuksella. Ohjelmassa oli tanssi ja musiikki esityksiä. Värikästä, kaunista, paikallista ohjelmaa. Matkustimme takaisin Saigoniin uuden vuoden toisena päivänä, jolloin liikenne oli selvästi normaalia rauhallisempaa. Koko matkan sai ihastella kukkakoristeluja, jopa parkissa olevien kuorma-autojen puskurin päälle oli laitettu kukkia. Saigonissa koristelu oli aivan valtavaa, kukkia ja valoja joka puolella. Hotelli Rexiltä lähtevä Nguyen Hue-katu oli suljettu liikenteeltä ja siihen oli rakennettu sian vuoden kunniaksi valtavat kukkakoristeet. Minulle tuo katu sopi hyvin, koska olen syntynyt sian vuonna!
0 Comments
Leave a Reply. |
Viivi 60+Kirjoitan blogiini asioista, joita näen, koen ja joista pidän. Arkisto
October 2024
Aiheet
All
|
Aikuisen naisen
kauneus- ja lifestyleblogi
Juttuja ja kuvia aikuisen naisen kauneustuotteista, kauniista elämästä ja luonnosta.