Kaija Aarikka oli tuottelias suunnittelija. Hän opiskeli Helsingissä Ateneumin taideteollisessa oppilaitoksessa ja aloitti uransa puunappien tekemisellä ja siitä pikku hiljaa hän laajensi puutuotteiden suunnittelua. Tutustuin Kaijaan 1980-luvulla, kun sain kutsun Aarikan puurojuihliin. Siellä oli aina paljon ihmisiä ja siellä tuli aina ostettua Aarikan tuotteita.
Kaija Aarikan näyttelyssä Taidehallissa oli paljon tuttuja esineitä, mutta paljon oli myös uutta. Kaija Aarikka on tunnettu etenkin puutuotteistaan, mutta hän suunnitteli myös lasista, hopeasta, metallista ja kankaasta. Näyttelyssä kävellessä ja katsellessa tuli mukavia muistoja mieleen. Muistin, että minulla on tuollainen tarjotin, kynttilänjalat ja paljon muuta. Koruja on myös monen laisia. Joulun alla oli minuilla käytössä villapaidassa jouluiset joulukuusi ja punainen sydän.
Kaija Aarikka oli tuottelias suunnittelija. Hän opiskeli Helsingissä Ateneumin taideteollisessa oppilaitoksessa ja aloitti uransa puunappien tekemisellä ja siitä pikku hiljaa hän laajensi puutuotteiden suunnittelua. Tutustuin Kaijaan 1980-luvulla, kun sain kutsun Aarikan puurojuihliin. Siellä oli aina paljon ihmisiä ja siellä tuli aina ostettua Aarikan tuotteita.
0 Comments
Leave a Reply. |
Viivi 60+Kirjoitan blogiini asioista, joita näen, koen ja joista pidän. Arkisto
October 2024
Aiheet
All
|