Ilta Musiikkitalossa oli yllätyksellinen. Ilta oli lämmin ja aurinkoinen, kun saavuimme Musiikkitaloon, mutta minun tunnelmani muuttui kun päästiin katsomoon. Meidän paikat oli parvella ja kun saavuimme sinne, iski minulle taas korkeanpaikankammo. Se on kaamea tunne, ahdistaa, huimaa ja voi pahoin. Musiikkitalon parven paikat ovat kaikki hyvin korkealla ja niistä on suora pudotus alas. Orkesterimonttu on kaukana alhaalla. En pystynyt keskittymään musiikkiin ollenkaan, kun yritin vain keskittyä selviytymään kamalan olon kanssa. Väliajalla menimme lippukassalle ja kerroimme tilanteen ja saimme toiset paikat permannolle. Upeata palvelua!
Illan konsertin alkuosa oli Matthew Whittallin Joy, uruille ja orkesterille. Siinä Musiikkitalon uudet urut soivat hienosti, tosin minun oli vaikea niistä nauttia. Väliajan jälkeen oli vuorossa Beethovenin Sinfonia nro 9 d-molli op. 125. Se oli todella upea ja siihen pystyin keskittymään hyvin permannon paikalla. Loppujenlopuksi upea ilta.
Illan konsertin alkuosa oli Matthew Whittallin Joy, uruille ja orkesterille. Siinä Musiikkitalon uudet urut soivat hienosti, tosin minun oli vaikea niistä nauttia. Väliajan jälkeen oli vuorossa Beethovenin Sinfonia nro 9 d-molli op. 125. Se oli todella upea ja siihen pystyin keskittymään hyvin permannon paikalla. Loppujenlopuksi upea ilta.
RSS Feed
